Apteekkarilta asiaa

Edeltäjäni kirjoitti tällä apteekkarilta asiaa palstalla edellisessä kirjoituksessaan muutoksen tuulista, jotka ovat puhaltaneet Reskan apteekissa. Viimeisin muutos on apteekkarin vaihtuminen. Olen 10.1. alkaen toiminut Reskan apteekin apteekkarina ja omasta puolestani haluan toivottaa kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi asioimaan Reskan apteekkiin.

Muutoksia on tapahtunut viime vuosina paitsi Reskan apteekissa myös apteekkialalla ylipäänsä. Vuoden 2017 alussa tuli voimaan monia lääkekorvauksiin liittyviä muutoksia. Päätökset näistä muutoksista tulivat aivan loppuvuodesta 2016 ja tiedottaminen niistä jäi melko vähäiseksi. Paljon olemme alkuvuonna saaneet selvitellä korvausasioita asiakkaillemme. Sähköinen resepti tuli tämän vuoden alusta pakolliseksi ja paperireseptejä on sallittua kirjoittaa ainoastaan poikkeustilanteissa, kuten teknisten häiriöiden sattuessa. Paljon niitä teknisiä häiriöitä onkin alkuvuonna sattunut, kun apteekeissa sähköistettiin pelkästään tammikuun aikana yhteensä 46 300 paperireseptiä. Kun yhden reseptin sähköistämiseen kuluu aikaa apteekissa noin 2-3 minuuttia, niin yhteensä apteekeissa on tammikuun aikana käytetty tähän työhön noin 200-300 työpäivää. Lisäksi todella kireällä aikataululla toteutettu toimeentulotuen siirtyminen Kelaan on aiheuttanut paljon tulkintaongelmia sekä apteekkien henkilökunnalle että asiakkaille. Kelan palveluiden ruuhkaannuttua ovat apteekit monelle olleet ainoita tahoja, josta apua on saanut näihin ongelmiin. Lääkkeiden toimittamisen ja lääkeneuvonnan lisäksi apteekeissa tehdään siis paljon myös täysin vastikkeetonta työtä asiakkaiden parhaaksi. Toivotaan, että voimakkaan julkisen keskustelun kohteena olevaa apteekkijärjestelmää kehitetään maltilla, jotta nämä hyvät palvelut säilyvät myös tulevaisuudessa.

Kirsi Myllynpää
Apteekkari

Muuttomme Reskalle on poikinut paljon myönteistä palautetta. Keskeisen sijainnin lisäksi uudet, esteettömät tilat ja laajentunut tuotevalikoima ovat saaneet asiakkailta kiitosta. Myös nopea, ystävällinen ja asiantunteva palvelu ovat asioita, joita olette nostaneet erityisesti esille.

Viime kesän aikana julkaistiin kaksi mielenkiintoista apteekkeja koskevaa tutkimusta. Taloustutkimus Oy kartoitti asiakkaiden tyytyväisyyttä apteekissa asiointiin. Tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät apteekkeja luotettavina, asiantuntevina ja vastuullisina yrityksinä. Lähes kaikki vastaajat, 95 prosenttia, olivat tyytyväisiä edelliseen apteekkikäyntiinsä.

Valitut Palat teetti laajan tutkimuksen, jossa selvitettiin mihin ammattiryhmiin suomalaiset luottavat eniten – apteekin ammattilaiset nousivat kärkeen palomiesten ohella. Apteekin työntekijään luottaa lähes jokainen suomalainen, siis 96 prosenttia!

Kannustavaa palautetta on aina mukava saada, mutta vielä on paljon asioita, joissa haluamme kehittyä ja palvella teitä entistä paremmin. Käynnistämme syyskuussa laajan avainasiakasohjelman. Kun tulet mukaan, saat liittymislahjan ja selkeitä rahanarvoisia, terveyttä ja hyvinvointia edistäviä etuja. Liittyminen on vaivatonta ja nopeaa, sillä voit käyttää omaa KELA-korttiasi avainasiakaskorttina. Helppoa ja yksinkertaista!

Tulemme järjestämään  Reskan apteekissa lukuisia kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tapahtumia ja kampanjoita. Tiedotamme niistä erikseen tarkemmin.

Lämpimästi tervetuloa uudeksi avainasiakkaaksemme!